*

MikkoNiska

Politiikka ja maailmanmeno Helsingin Sanomien "Aikakoneen" tarkastelussa

Maailmankuvan muodostumisessa useimmat turvautuvat uskontoihin tai politiikkaan, mitä voidaankin pitää jossakin määrin samanlaisina psykologisina ilmiöinä.

Useissa yhteyksissä (kuten harvalukuisissa kommenteissani täällä Puheenvuorossa) olen viitannut politiikkaan lähinnä perinneyhdistystoimintana, mikä johtuu eräänlaisesta henkilökohtaisesta ja kategorisesta pettymyksestä politiikkaan. En usko olevani tässä ainutlaatuinen. Vaikka mitään korvaavaa järjestelmää ei ole kehitetty, politiikka enenevästi etääntyy reaalimaailmasta, ollen sellaisenaan kovin heikko abstraktio "elävästä elämästä".

Helposti poliittinen skeptikko ajautuu myös muistelemaan "vanhoja hyviä aikoja", mutta tässä piileekin hätäilevän nokkeluuden harha: miten nöyryyttävää onkaan todeta, että nuo vanhat hyvät ajat eivät ole kadonneet mihinkään. Ne elävät näet vahvasti omassa ajassamme.

Hiljattain riehaannuin Helsingin Sanomien digitaalisen sisällön tilaajaksi.

Tässä yhteydessä tutustuin myös "Aikakone" - palveluun. Sehän on kerrassaan nerokas tapa hyödyntää teknologian mahdollisuuksia. HS ulottaa saataville yli 30 tuhatta digitoitua sanomalehteä, vuodesta 1904 aina viime aikoihin saakka. Tuon arkiston parissa vierähtää helposti iltakausia. Luonnollista on tarkastella mitä maailmassa HS:n mukaan tapahtui esimerkiksi omana syntymäpäivänä, tai jonakin tuon päiväyksen monikertana.

Se aivan ytimellinen havainto minkä tein arkistoon perehtyessäni, on että oikeastaan mitään uutta ei ole auringon alla, etenkään politiikan saralla. Ainakin puolen vuosisadan retrospektiossa on mahdollista valita satunnainen päivämäärä, ja korvata uutisotsikoiden ja artikkeleiden nimihenkilöt nykyajan vastineilla.

Toisaalla kirjoitin seuraavasti:

"Otinpa tarkasteltavaksi vuoden 1970 kesäkuun yhdeksännentoista, tai tästä 18 vuotta tuoreemman (olletikin jotta näkisin mitä on syntymäpäivien aikoihin uutisoitu), - tai sivumennen sanoen lähes minkä tahansa päiväyksen ja vuoden - oli aivan kuin olisin lukenut nykyisiä lehtiä.

Lähes mikään ei tosiasiassa ole muuttunut pian puolessa vuosisadassa. Jo vuonna 1970 taitettiin peistä siitä, miten mahtaa perinteisen median käydä elektronisen viestinnän puristuksessa (tällä ei tarkoitettu televisiota tai radiota yksinomaan). Puolueet olivat joko hallituksessa tai oppositiossa. Kähmintää esiintyi, jotkut koppavat poliitikot olivat jääneet kiinni ties mistä.

Kela etsi sovellussuunnittelijoita, Natosta väiteltiin yhtä sekavin perustein kuin tänä päivänäkin, ikiliikkuja Väyrynen oli jotakin mieltä, asumisen kalleutta maassamme ja omituista painottuneisuutta omistusasuntoihin ihmeteltiin, eläkejärjestelmien kestävyyttä aprikoitiin, junaliikenteessä oli spekuloitavaa (ja laatupoikkeamia).

Akateemiset tuskailivat töiden puutteessa (vrt. nykyiset joutilaaksi päätyneet maisterit, tohtorit ym. runsaasti lukeneet), urheilussa tapahtui yhtä ja toista, jotain jäi tapahtumattakin.

Autoja myytiin yhtälailla katteettomin väittämin kuin nykyisinkin. Töihin haettiin jopa "Sales Promotions" - inehmoa (ei ole aivan uutta tämä titteleiden viljely näemmä). Jokin Rolling Stones - niminen yhtye esiintyi Helsingissä.

Autoista puheen ollen, Kekkonen ja Mattila kehuivat jotta Uudessakaupungissa tehdään sentään autoja, joissa on pakokaasunpuhdistuslaitteet. Epäilen niiden olleen primitiivisiä, mutta kuten tiedämme, ei monimutkainenkaan nykytekniikka aina ole tae ympäristöarvoista.

Elokuvissa katseltiin James Bondia, mutta olipa tarjolla muutakin. Kulttuurin tilasta väiteltiin kuten nykyisinkin, rappio ja taiteellinen umpikuja olivat jo niin pitkällä, ettei mitään ollut tehtävissä. Vaateliike Ajatar ilmaisi olevansa Forumissa. Jonkinlaisena kuriositeettina kerrottiin, että makkaran hintaan on tulossa 7% korotus. Tällaista ei kai enää uutisoida.

Johannes Virolainen, Elis Ask ja Edwin Laine ilmoittivat ykskantaan, että eivät ryyppää (vastapainoksi melkoiselle kansanosalle). Juhannussäästä povattiin luokatonta, hotelli- ja ravitsemusala väitti olevansa konkurssin partaalla, julkisissa investoinneissa oli viskelty verovaroja holtittomasti. Palkkoja oli välttämätöntä korottaa tai laskea, riippuen siitä kuka oli äänessä.

Terveydenhuollon paisuvien kustannusten katsottiin asettavan ihmiset eriarvoiseen asemaan (mikä pitää paikkansa), Kari Suomalaisen pilapiirroksessa vanhemmuuspositiossa oleva sukupuolineutraali aikuisihminen torui lapsia ja käski, että Matti ei saa olla poika eikä Maija tyttö.

Ei niin mitään uutta auringon alla. Tämä on jollakin oudolla tavalla lohdullista. Sehän tarkoittaa, että "vanhat hyvät ajat" eivät sittenkään ole menetetyt."

Niin, olen johtunut päätelmään jonka nojalla politiikka todellakin koostuu perinneyhdistyksistä, ja että omalla tavallaan tämä havainto rauhoittaa ajan kulkua tarkastelevaa. Mutta syytä olisi perehtyä myös muihin historiallisiin arkistoihin: muun muassa Yrjö Kallinen antoi 1940-luvulla ankarasti sapiskaa erään "valtionhoitajapuolueen" pyrkyreille (ref. Yrjö Kallinen: Hälinää ja hiljaisuutta, tai vaihtoehtoisesti Matti Salmisen teos "Yrjö Kallisen Elämä & Totuus, ISBN 978-952-01-0612-6).

Tästä kaikesta seuraa, että vaikka koemmekin oman aikamme jotenkin merkitykselliseksi, on historia kerran osoittava meidät ja teesimme vain osaksi inhimillistä - ja sellaisenaan epätäydellistä - jatkumoa. Silloin kun historiaamme kirjoitetaan, ovat uudet poliittiset kähmijät vallassa, ja heidän kätyrinsä ja lakeijansa harjoittavat jo tuhansien vuosien mittaan hioutunutta taitoa ihmisten sumuttamisessa.

Vaihtoehtojen puuttuessa, mikä olisi vaihtoehto?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Hyvää pohdintaa, kiitos.

Poliitikot ovat aina linnoitautuneet omiin bunkkereihinsa. Sieltä bunkkerin pikku-ikkunasta on turvallista ja kiva kurkkia muutoksia ja maailman menoa, bunkkerissa ei tietenkään mikään muutu.

Toimituksen poiminnat